perjantai 13. maaliskuuta 2020

Teema 3: Suunnitelmallisella toiminnalla kohti tuloksia

Tavoitteellisen toiminnan perusteet
Tavoitteellinen toiminta – pelkistettynä näen sen osana itsensä johtamista, tavoitteiden selkeyttämistä sekä suunnitelmallista tavoitteita kohti etenemistä. Tavoitteellinen toiminta voi olla yksilökohtaista, organisaatiokohtaista tai jopa yhteiskunnallista. Lähtökohtaisesti toiminta alkaa kuitenkin aina yksilöstä - olivat tavoitteet sitten organisaation, yhteiskunnan tai yksilön omia.
Jotta toiminta olisi tavoitteellista pitää tavoitetta kohti etenemiseen olla olemassa strategia. Yhdistystieto avaa strategian eri vaiheita seuraavasti:

  1. Määritetyt tavoitteet
  2. Tavoitetila eli visio
  3. Toiminta-ajatus eli missio

Jotta strategia voidaan laatia onnistumaan, tarvitaan myös arvioita niin toimintaympäristöstä, että sisäisestä tilasta nyt ja tulevaisuudessa.
Strategian lisäksi tärkeä raaka-aine tavoitteellisessa toiminnassa on tekijän/tekijöiden sitouttaminen. Oli toiminta sitten yksilö-, organisaatio- tai yhteisökohtaista on sen tekijän uskottava ja luotettava toimintaan, sekä sitouduttava toimimaan sen mukaisesti.


Toimivaksi todetut vinkit ajanhallintaan sekä tavoitteelliseen toimintaan
Jos lähden miettimään omaa toimintaani, on minulla aika hyvin aina selkeä tavoite sekä toimintani omasta kokemuksestani etenee määrätietoisesti sitä kohti. Ehkä ajankäytön kanssa voisin petrata enemmän: minulla on tapana jättää hommia melko viimetippaan. Mutten usko olevani ainoa, kuinka moni myöntää jättävänsä koulupalautukset aina viimeiseen iltaan?
Minun vinkkini ajanhallintaan sekä tavoitteelliseen toimintaan olisivat seuraavat:


***
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: kannattaa aikataulutuksessa suunnitella hyvin aikaa tehtävien tekoon. Kokemuksesta voin sanoa, että välillä tuntuu kivalta palauttaa raportteja jo ennen deadline päivää! 😁
***

Lähteet:
https://ajattelunammattilainen.fi/tag/tavoitteellisuus/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti